perjantai 25. tammikuuta 2013

Collegium Oecumenicum

Guten Tag. Sain vihdoinkin tänään postia Saksasta. Jeeeee!

Minulle on varattu asunto asuntolasta nimeltään  Collegium Oecumenicum. Se on kahden hengen soluasunto. Olisi kiva tietää jo ennen kuin sinne muuttaa, että kuka kämppikseni on, niin voisi ehkä viestitellä jo ennen kuin sinne lähden. Toiveajattelua...

Tuleva asuntolani googlen mukaan..
Lisäksi sain tietää tandemparini nimen. Pitihän minun sitten heti lähettää hänelle sähköpostia! Tandempari on siis vähän kuin tutori Suomessa, paitsi etteivät he saa mitään opintopisteitä tai korvauksia. Itsehän sain huimat 3 op ja 10 € puhelinrahaa ollessani kansainvälinen tutori. Toivottavasti minun tandemparini on avulias, sillä olen varmaan sormi keskellä kämmentä ensimmäisen viikon ajan.

Ostimme myös lentoliput tänään! Lento lähtee 11.3.2013 klo 6:20 Vaasan lentokentältä. Välilasku Kööpenhaminassa ja 11:35 paikallista aikaa saavumme Frankfurtin lentokentälle. Siitä on vielä parin tunnin junamatka Bambergiin. Vaikka Saksa niin lähellä onkin, niin onneksi ei tarvitse matkustaa yksin. Bambergiin lähtee Anniina, myös Vaasan yliopistosta, jonka kanssa ostinkin liput tänään. Jos tulee koti-ikävä, niin on joku jonka kanssa puhua suomea.

Ennen Saksaan lähtöä olisi kuitenkin luvassa vielä Tallinnan reissu 27.-28.2. Se on yliopiston ESN:n järjestämä risteily. Ja niin kivaisa Katikin lupasi tulla mun kanssa sinne!

Kyllä nyt on paljon mitä odottaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti